1255691766_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänään oli aika kesäinen päivä. Liikuntatunnil tuntui, että vähän liiankin kesäinen. Juostiin 6 metriä ehkä tuhat ja sata kertaa. Lopuks hypittiin myös pituutta ja heitltiin frisbeeta. Oltiin kaverin kanssa ensin ihan surkeita. Se frisbee lähti aina oikeaan suuntaan mut kaarsi viime tingas ihan muualle kun olisi pitänyt. Nauru Lopulta sitten keksittiin, että heittäessä pitää olla sellanen pieni kyykkyasento ja heiton pitää olla napakka, että heitot onnistuu. Sitten meidän tietysti käskettiin lopettaa. Otsan rypistys

Saatiin tänään TET-lomakkeet. Vois huomenna viedä sen täytettäväksi työnantajalle. Oon menossa paikalliseen S-markettiin TETtiin. Ei se ehkä mielenkiintoisin paikka ole, mitä voisi kuvitella, mutta TET-harjoittelijat on yleensä saaneet sieltä kesätöitä ja olis kiva olla ens kesänä edes jossain töissä.

Pidettiin tänään myös ensimmäinen tukioppilaskokous. Meidän koulussa on 16 tukioppilasta, joista kymmenen on kasilla ja viisi plus minä ysillä. Niissä kokouksissa on aina tosi hauskaa. Nauru Vitkutellaan aina niin kauan kuin mahollista, ettei vaan kenenkään tarvis lähteä tunnille. Puolet ajasta yleensä kuluukin ihan yleiseen keskusteluun ja läpän heittämiseen eikä tukioppilasasioihin. Onneks meidän koulussa vanhat tukioppilaat valitsee uudet eikä tukioppilaita oteta koskaan kuuttatoista enempää. Silloin porukka pysyy tiiviinä ja kaikki tulee keskenään toimeen. Oon kuullu, että joissain kouluissa ei ole edes mitään valintaprosessia vaan kaikki ketkä haluaa, saa tulla.