1255691977_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänään mahtava ilta tulossa. Lähdetään kavereiden kanssa Tykkimäen päättäjäisiin. Siellä on aina tosi mahtava tunnelma. Lisäksi siellä on tosi kaunista, varsinkin kun on jo pimeä ja paikkaa valaisevat vain huvipuistolaitteiden valot. Loppuillasta siellä on myös aika upea ilotulitus. En malta odottaa. Hymy

Pitäisi alkaa lukea suomalaista klassikkokirjaa äidinkielentunnille. Ei kyllä yhtään huvittais. Amerikkalaiset tai eurooppalaiset klassikot olisi ollu paljon mielenkiintoisempia. Niistä olen muutamia joskus lukenutkin. Luultavasti ton kirjan lukeminen jää ihan viime tippaan ja alan muutamaa päivää enne tehtävänpalautusta lukea sitä hirveällä kiireellä. Nauru

Aloin taas katsoa BB:tä. En sinänsä ihan ymmärrä miten jaksan katsella sitä ohjelmaa, puolet henkilöistä on hirvittävän ärsyttäviä eikä ne edes tee siellä muuta ku bilettää. Silti siinä on jotain hirveän koukuttavaa. Nauru Tän vuoden kilpailijoista lemppariksi voisin sanoa Sampon. Esa J on myös ihan jees.